30 Jul

Terassi on modernin kaupunkipihan sydän

Twinson_Vantaan_asuntomessut_9Vantaan asuntomessuilla on runsaasti tarjontaa pihoista ja viherrakentamisesta kiinnostuneille. Viherpeukun reitti kuljettaa kävijän parvekepuutarhanäyttelyn kautta kiinnostaville omakotitalopihoille ja viherhuoneisiin. Yhteistä useimmille pihoille on terassien – erityisesti helppohoitoisten puukomposiittiterassien – sekä kiveysten monipuolinen käyttö. Piharakentamisen ammattilainen Maria Itkonen Pihavisiosta kertoo, että omakotitaloihin ja taloyhtiöihin halutaan nykyään helppohoitoisia pihoja.

Tiivistä ja yksilöllistä piharakentamista kaupunkiin

  Kaupungissa tilaa ei välttämättä ole paljon, mutta iso osa pienestäkin tilasta käytetään vain vähän huoltoa vaativien ulko-oleskelutilojen toteuttamiseen. Yksilöllisyys on myös nykypihojen peruslähtökohta. Kaupunkisuunnittelun rajoissa halutaan juuri oman näköisiä ja omiin tarpeisiin sopivia piharatkaisuja.

 

 

Pihavisio_1

Pihan suunnittelu lähtee asukkaista

Erilaiset terassit, patiot ja pergolat ovat olleet jo pitempään erittäin suosittuja. Terasseja ja pieniä oleskelusaarekkeita voi pihalla olla useampiakin. Myös syötävien kasvien viljely on trendikästä: pienet tilat halutaan käyttää monella tavalla hyödyksi.

 

Twinson_Vantaan_asuntomessut_10

 

Asukkaiden toiveet ovat pihasuunnittelun lähtökohta, mutta niitä joudutaan usein soveltamaan kaupunkien määräysten puitteissa. Tässä asiansa osaava pihasuunnittelija on suureksi avuksi, sillä hän osaa ottaa tilan mahdollisuudet ja rajoitteet huomioon ja pystyy paitsi suunnittelemaan, myös toteuttamaan toimivan ja esimerkiksi helppohoitoisen pihan.

 

Pihavisio_referenssit_1_4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pihan käyttäjien toiveet voivat olla hyvin erilaisia: tarvitaanko lapsille leikkitiloja ja niiden yhteyteen vanhemmille sopivia oleskelutiloja, vai kaivataanko rauhallisia ja suojaisia olonurkkauksia vanhemmalle väelle? Tämän kartoittamisessa ja toiveiden yhdistämisessä ulkopuolinen asiantuntija on suureksi hyödyksi erityisesti taloyhtiöissä.

 

  Twinson_Vantaan_asuntomessut_5

Terassimateriaalit ovat nyt graafisia ja helppohoitoisia

Maria Itkosen ja omienkin havaintojeni mukaan miellyttävännäköiset piharakenteet suunnitellaan sekä taloon että pihan käyttöön sopiviksi. Graafiset värit ja pinnat ovat edelleen hyvin suosittuja: Mustan ja harmaan eri sävyjä ja eläväpintaisia tekstuureja yhdistetään vaaleampiin luonnonmateriaalipintoihin, esimerkiksi puuhun ja kiveen.

 

   Twinson_Vantaan_asuntomessut_1

 

Kiveykset ja puukomposiitti ovat erityisen suosittuja materiaaleja, joita käytetään ja yhdistellään monipuolisesti. Maria Itkosen omia suosikkeja ovat luonnonkivet sekä mahdollisimman paljon puuta muistuttava puukomposiittilattia.

 

  Pihavisio_referenssit_3_6

 

Materiaalien on tunnuttava mukavilta ja näytettävä hyvältä ilman suuria huoltotarpeita. Lisäksi niiden on oltava kestäviä, sillä hyvin suunniteltu piha toimii eikä kaipaa jatkuvia muutoksia. Siksi esimerkiksi Twinson on aina varma ja helposti asennettava ratkaisu pitkäikäisen puukomposiittiterassin materiaaliksi. Sen värivalikoima kattaa sekä graafiset että luonnonpuuta muistuttavat tummemmat ja vaaleammat sävyt.

 

  Twinson_Vantaan_asuntomessut_4

 

Asuntomessujen parhaat pihat

Pihavisio on suunnitellut Vantaan asuntomessuille kaikkiaan viisi inspiroivaa piharatkaisua, jokaisen asukkaiden toivomusten mukaisesti. Messukohteessa 28 on myös laaja Twinson-puukomposiittiterassi. Trendikkäästi musta terassilattia sopii erinomaisesti ympäristöönsä ja on lapsiperheelle turvallinen oleskelutila.

Liuskekivenharmaa Twinson-terassi löytyy puolestaan messukohteesta 25.

  Twinson_Vantaan_asuntomessut_7

 

Pihan suunnittelu kannattaa, sillä helppohoitoisen pihan toteuttaminen ei ole aivan helppoa. Siksi esimerkiksi Pihavisio tarjoaa monenlaisia palveluita aina paikan päällä tehdystä pienen pihan luonnossuunnitelmasta isojen pihakokonaisuuksien suunnitteluun, toteutukseen ja hoitosuunnitelman tekemiseen. Katso tästä lisää esimerkkejä.

 

04 May

Toteuta unelmiesi terassi tai parveke – katso tästä ideat

 

twinson_terassi_081308_029

  Unelmien terassi tai parveke syntyy yhdistämällä omat toiveet ja muilta lainatut hyvät ideat. Toteuta ne omalla persoonallisella Twinson-twistilläsi, valitsemalla terassisi pohjaksi sävyltään sopiva ja ulkoasultaan tyylikäs puukomposiitti.   Katso kivat ideat Pinterestistä ja toteuta ne – voit aloittaa terassikauden jo nyt ja jatkaa sitä pitkälle syksyyn, kun käytät laadukkaita ja helppohoitoisia rakennusaineita. Twinson-terassilauta kestää sään vaihtelut, joten se palvelee sinua moitteettomasti myös varsinaisen terassi- ja parvekekauden ulkopuolella. pinterest

Katettu terassi lisää monikäyttöistä oleskelutilaa

twinson_terassi_030711_060

Avoin terassi luo aitoa ulkoilmatunnelmaa

twinson_terassi_070411_041

Oleskeluparveke tai kattoterassi ilahduttaa urbaania asujaa

Parveke-ideat   Katso lisää ideoita Pinterestistä – yllä oleva kuva Dropdeadgorgeousdaily.
11 Mar

Terassi, parveke ja aurinko – valitse väri joka kestää

twinson

 

Kevätaurinko vie mielen jo pihan ja parveke- tai terassielämän suunnitteluun. Samalla kun mietit miten uudistaa parvekkettasi tai pihaasi tänä vuonna, harkitse viihtyisyyden lisäämistä kunnollisen parvekelattian tai terassin avulla.

Valitse väri tai vaikka useampi sävy sävyyn

Puukomposiittilauta on todella mainio materiaali, jolla voit luoda erilaisia ulko-oleskeluun tarkoitettuja rakenteita helposti ja turvallisesti. Hyvä puukomposiitti kestää säätä ja käyttöä hyvän näköisenä jopa vuosikymmeniä. Helppohoitoisuus lisää terassin käyttöastetta – vesipesu ja harjaus yleensä riittävät.

 

kivenharmaa_header-resized-600

 

Hyvälaatuinen puukomposiittilauta kestää myös auringon UV-säteilyä, eikä juuri haalistu ajan myötä kuten esimerkiksi puu. Twinson on tällainen terassimateriaali, ja sen tyylikkäät värivaihtoehdot ovatkin innostaneet ulkosisustajia toteuttamaan monenlaisia visuaalisesti mielenkiintoisia ratkaisuja.

 

pahkinanvaalea_header-resized-600

 

Kahdeksasta värisävystä löytyy sekä maanläheisiä että graafisia vaihtoehtoja erilaisiin makuihin ja ympäristöihin. Mieti mitä muuta terassillasi tulee olemaan, kun valitset oikeita sävyjä. Huonekalut, somisteet ja kasvit voi hyvin sävyttää harmoniseksi kokonaisuudeksi, jota halutessaan piristää yksittäisillä väri- ja muotoelementeillä.

Katso ideoita myös Twinsonin Pinterest-sivuilta

25 Feb

Kerää ideoita uuteen terassi- ja parvekekauteen!

twinson_terassi_062811_055-resized-600

 

Yhä valoisammat kevätillat vievät ajatukset jo pihalle, parvekkeelle, puutarhaan ja rannalle. Olisiko nyt sopiva aika varautua tunnelmallisen ja helppohoitoisen terassin rakentamiseen? Kaipaako pihasi entistä isompaa oleskelutilaa, tai parvekkeesi ehostusta?


  twinson_terassi_070411_042-resized-600

 

 

Hyviä syitä terassin laajentamiseen ovat esimerkiksi tulossa olevat merkkipäivät, tarve isommalle pöydälle pihalla ruokailuun tai kahvitteluun, tai vaikka riippumaton asentaminen suojaisaan terassinurkkaukseen. Materiaaliksi sopii huoleton puukomposiitti, joka kestää hyvän näköisenä ja tuntuisena monia muita terassimateriaaleja kauemmin.   Kiinnostavia ajatuksia ja vinkkejä voit nyt löytää Twinsonin uudistuneesta kuvagalleriasta. Löydät sieltä ideoita mm. värien, muotojen ja sisustusratkaisujen käyttöön, omalla terassillasi ja sinun tyylilläsi toteutettavaksi.

 

 

 

twinson_parveke_100410_014-resized-600

 

 

Keräämme iloksesi terassien, parvekkeiden ja uima-altaiden rakentamiseen ja käyttöön liittyviä ideoita myös Pinterestiin – käy tutustumassa ja pinnaamassa! pinterest

20 Jan

Suunnittele nyt ensi kesäksi uusi terassi tai parvekesisustus

grillausta_ja_tyttö_valmis7521_(kopio)-resized-600


Aurinko alkaa pikkuhiljaa lämmittää ja vie ajatukset tulevaan kesään. Oletko ajatellut panostaa piha- tai parveke-elämäsi laatuun kevään ja kesän aikana? Tutustu terassijärjestelmään, jota ei tarvitse olla jatkuvasti uusimassa ja huoltamassa: voit keskittyä siihen, mitä terassillasi haluatkin tehdä!


Hyvä puukomposiitti kestää käytössä

twinson_takuu25Laadukkaasta puukomposiittilaudasta tehty terassi tai parvekelattia on monessa suhteessa perinteisiä terassilautoja kannattavampi investointi. Eri valmistajien puukomposiiteissa on eroja, jotka kannattaa ottaa suunnittelussa huomioon. Kiinnitä huomiota

  • valmistusmateriaaleihin
  • rakenteeseen ja sen kestävyyteen
  • pintakuviointiin
  • värivaihtoehtoihin ja niiden säänkestoon
  • kiinnitysjärjestelmään
  • asennus- ja huolto-ohjeisiin
  • takuuseen

 

 
 
twinson_altan__sverige_1-resized-600
 
 
 


Belgialainen Deceuninck on kansainvälinen rakennustuotevalmistaja, jonka Twinson-puukomposiitti edustaa tuotekategorian kärkeä. Valikoimasta löytyy joka makuun sopiva vaihtoehto, joka on helppo asentaa ohjeiden mukaan. Twinson neuvoo tarvittaessa myös terassisi asentajaa.
17 Dec

Haaveena toimiva terassi, parveke tai laituri

twinson-tyttöMonet elämän pikku ilot syntyvät pienistä teoista ja valinnoista. Kun haluat nauttia pihallasi, parvekkeellasi tai rannalla huolettomasta puuhailusta ja oleskelusta, rakenna unelmasi kestävälle ja helppohoitoiselle Twinson-pohjalle. Vielä on hetki aikaa kirjoittaa joulupukille tai vaikka konkretisoida hyvä päätös uudelle vuodelle! Laadukas puukomposiittiterassi tai –parvekelattia palvelee käyttäjiään hillityn tyylikkäästi: se tuntuu ja näyttää hyvältä, eikä vaadi kohtuuttomia huoltotoimenpiteitä. Säänkestävä Twinson-järjestelmä sopii erinomaisesti myös laitureiden sekä uima-altaiden ympäristöjen rakentamiseen. Yllätä läheisesi vaikka tyylikkäällä ja tikuttomalla oleskelutilalla kylpypaljun tai ulkoporealtaan yhteydessä!

 

lähikuva_twinson-terassista_kohde_28_kokkola-resized-600

 

Twinson-tiimi toivottaa sinulle kahdeksan värisävynsä verran rentouttavaa joulua sekä huoletonta vuotta 2015!

 

01 Apr

Valitse parvekelattiaksi laadukas puukomposiitti

twinson-parveke2Mitä parvekkeesi kertoo sinusta? Oletko viihtyisää tunnelmaa rakentava oleskelija vai käytännöllinen parvekeviljelijä, pyykinkuivaaja, tuulettaja tai varastonpitäjä – vai kaikkea tätä ja vielä vähän muuta? Parveke voi koostaan, sijainnistaan ja mahdollisesta lasituksestaan riippuen joustaa monenlaiseen käyttöön. Muokkaa siitä tarpeidesi mukaan toimiva tila, jossa pääset helposti oleskelemaan ulkona. Kannattaa ottaa kaikki neliöt käyttöön! Jos parvekkeesi on yli 20 m2, voit nyt hyödyntää Twinsonin aikaisen tilaajan edun: rahtivapaan toimituksen koko Suomessa, kun tilaat ennen 30.4.2014.

Tunnelmallista käytännöllisyyttä
Käyttötarkoituksesta riippumatta ei ole ihan sama, millä parvekkeesi sisustat. Haluamasi ilme ja sen säilyminen ovat pitkälti kiinni valitsemistasi materiaaleista. Kyseessä on välitila, joka altistuu tavalla tai toisella säälle ja vuodenaikojen vaihtelulle. Kun käytät ulkokäyttöön sopivia laadukkaita pintoja ja kalusteita, voit keskittyä parveke-elämään huoltotöiden ja talvivarastoon siirtelyn sijaan. Parvekkeen viihtyisyys ja toimivuus alkaa lattiasta. Haluatko vuosikausia kauniina kestävän parvekelattian, joka tuntuu hyvältä ja kestää säässä kuin säässä? Lattian, joka muodostaa tasaisen, harmonisen pinnan ilman naulan- tai ruuvinjälkiä? Tikuttoman lattian, joka ei ole pinnaltaan kuuma eikä kylmä, vain luonnollisen pehmeän tuntuinen? Laadukkaalla Twinson-puukomposiitilla saat tyylikkään, mukavan ja helppohoitoisen pohjan parvekkeesi ympärivuotiseen käyttöön! Se ei ole märkänäkään liukas ja kestää parvekkeellasi lahoamatta ja tikkuamatta vaikka kokonaisen sukupolven.

Useita väri-, pintarakenne- ja leveysvaihtoehtoja
Tunnelman luominen Twinsonilla on helppoa. Voit valita kahdeksasta tasalaatuisesta väristä, ja kahdesta hiukan erilaisesta rakenteesta. Onko sinun parvekkeesi tyylikkäästi graafinen – lattiana vaaleampi kivenharmaa, tummempi uutuus liuskekivenharmaa tai musta – tai näiden yhdistelmä? Jos haluat luoda vaaleahkon luonnonläheisen keitaan, valitse terassilaudaksi herkullisen pähkinänvaalea tai aprikoosinruskea sävy. Tummempia vaihtoehtoja ovat pähkinän-, kaarnan- ja mullanruskea Twinson. Twinson Terrace on normaalin terassilaudan levyinen ja paksuinen, ja siinä on kaksi erilaista pintaprofiilia. Twinson Terrace+ on leveämpi ja paksumpi puukomposiittilauta, jonka loivasti aaltomainen pintaprofiili on erityisen miellyttävä jalalle.

Asenna ja ala nauttia parveke-elämästä
Molemmat Twinson-mallit ovat täydellisiä järjestelmiä: mukaan kuuluvat reuna- ja päätylistat, piilokiinnitykseen tarvittavat klipsit ja halutessasi myös puukomposiittikoolaus. Tilausta tehdessäsi tarvitsemme vain parvekkeesi mitat ja parvekelattian maksimikorkeuden. Twinsonin saat myös valmiiksi asennettuna. Mikä helppo tapa nostaa parvekkeesi tunnelmaa ja käyttöastetta!

26 Feb

Ihanaa, minulla on parveke

parveke_talvi_(kopio)”Ihanaa, sinulla on parveke”, huokaisee kollega kun kerron säilyttäväni suksia parvekkeella. Eikö kaikilla ole, jään miettimään. Eipä taida olla.

Missä muut ihmiset säilyttävät suksiaan? Entä kierrätykseen meneviä lehtipinoja? Entä tyhjiä pulloja? Pulkkia? Varastoon matkalla olevia kesävaatteita? Joulukuusta? Ulkoleluja? Turvaistuimia? Lastenrattaita? Vanhoja tuoleja? Tupakoitsijoita?

Meidän parveke on minulle varasto. Se on todella kätevä, iso ja aivan toisella tavalla turvallinen ja lähellä, kuin ullakkovarasto.

Perheen tupakoitsijalle parveke on ihan must, miten hän muuten pääsisi aamulla hereille jos päivä pitäisi aloittaa pukemalla nuttu ja kengät ja juoksemalla portaat alas ennen ensimmäistä henkosta? Mutta voisiko parveketta käyttää myös johonkin muuhun kuin pahanhajuisten asioiden säilytykseen?

Kollega selittää jotain. Olin unohtunut ajatuksiini, mutta havahdun. Hän osoittaa minulle naistenlehteä, joka tursuaa kesän väriloistetta. Ihania puutarhoja ihmisillä. ei mutta… sehän on parveke!

Ja siinä me seisomme kalpeina talvisessa kahvihuoneessa tuijottaen erilaisia laudoituksia, kiveyksiä, puutarhatuoleja ja parvekekukkia, joilla ihmiset ovat rakentaneet parvekkeestaan itselleen kesähuoneen.

”Ihanaa, minulla on parveke”, kuiskaan ja sydämeni ottaa spurtin kevättä kohti.

 

Päiväunelmia kylmällä parvekkeella

Menen kotiin. Riisun takin ja kengät. Asetan laukun eteisen lattialle.

Parveke vetää minua puoleensa magneetin lailla. Kävelen olohuoneen ovelle ja katsomme toisiamme silmästä silmään. Parvekkeen tuijotus on syyttävä, minä katson parveketta häpeillen.

Puen takin takaisin päälle: Minä otan tuosta parvekkeesta selvää! Nappaan iPadin mukaani olohuoneen pöydältä.

Raotan parvekkeen ovea. Saan vastaani lempeän ilmavirran, mutta se on viileää, ei oikeastaan kylmää. Astun parvekkeelle ja suljen oven perässäni. Nostan muovipussin parveketuolilta ja katson varastoani eikun parvekettani.

Millaisen parvekkeen tästä voisi tehdä…esimerkiksi

  • tummaa puuta ja valkeaa kiveä yhdistelevän japanilaisen fengshui-parvekkeen mietiskelyyn ja rauhallisiin teehetkiin
  • kirjavan retroparvekkeen, jossa joisin lasten kanssa mehua kuin muinoin mummolan kuistilla
  • kasvihuoneen, jossa kasvattaisin perheen yrtit ja tomaatit
  • lukunurkkauksen, jossa lojuisin riippukeinussa
  • isännän tupakkahuoneen, jolloin hän saisi vihdoin oman huoneen
  • virvoittavan puutarhan, joka loistaisi kukkamerenä olohuoneeseen saakka

Istun parvekkeella ja tavarat häipyvät silmistäni kun sisustan mielessäni tulevaa kesähuonettamme.


Millainen parveke, sellainen puutarha

Haluan tehdä parvekkeestani puutarhan! Mutta millaisilla kasveja kasvatan puutarhassani? En tiedä kukista mitään. Avaan iPadin näppäinlukon ja googletan ”parvekekukkia”. Löydänkin kattavan listan. Mutta ensin minun täytyy tietää, onko parveke aurinkoinen, varjoisa, puolivarjoisa tai ehkä jopa tuulinen parveke.

  • Aurinkoiselle parvekkeelle sopivia lajeja ovat esimerkiksi:
    • Petuniat
    • Pelargonit
    • Kiinanruusu
    • Auringonkukka
    • Krassi
    • Krysanteemit
    • Orvokit
  • Puolivarjoisella parvekkeella viihtyvät melkein kaikki kasvit hyvin hoidettuna.
  • Varjoisalle parvekkeelle sopivat esimerkiksi Begoniat, Muratit, Verenpisarat ja Ahkeraliisat. Varjokasvit ovat tyypillisesti lehteviä, suuri- ja ohutlehtisiä ja tummanvihreitä.
  • Jos parveke on kovin tuulinen, sinne sopivia kasveja ovat esimerkiksi Siniviuhka, Petuniat, pienet Orvokit, pienet Samettikukat, Kesäpäivänhattu ja Tuoksupielus, Leijonankita, Peikonkakkara ja Sinitähtönen, myös vaaleanpunainen lajike.


Jokaisella on oikeus parvekkeeseen

Istun talvisella parvekkeellani, joka on täynnä rojua. Katselen vastapäistä kerrostaloa, jonka lasitetut parvekkeet näyttävät aika samanlaisilta. Mielestäni jokaisessa kerrostaloasunnossa pitäisi olla lasitettu ja lämmitetty parveke. Miksi kaikissa ei sitten ole? Jatkan surffailua.

Ympäristöministeriön ja museoviraston Rakennusperinto.fi-palvelu kuvaa kerrostalojen parvekkeiden historiaa seuraavasti:

”Asuntokohtaiset parvekkeet yleistyivät 1930-luvulla. Aina 1960-luvulle asti parvekkeet olivat kooltaan pienehköjä ja yleensä rakennusrungosta ulkonevia. Tyypillisimpiä ominaispiirteitä ovat pyörörauta- ja aaltopeltikaiteet, markiisikankaat ja puiset yksityiskohdat.

Lasitusmahdollisuudet ovat kaikkein heikoimmat ulokeparvekkeissa, jotka ovat kolmelta sivultaan auki. Esimerkiksi tyypillinen 1950-luvun asuntoalue koostuu yksinkertaisista rapatuista lamelli- tai tornitaloista, joiden arkkitehtuurissa oleellista on juuri rakennusten muurimainen, yksinkertainen pinta ja sitä keventävät ulkonevat avoimet parvekkeet. Lasittaminen muodostaa julkisivuun eräänlaisen pystykotelon, jolloin alkuperäinen arkkitehtuuri hämärtyy. Myös ajankohdan parvekkeissa käytetyt yksityiskohdat ovat vaikeasti sovitettavissa lasitusjärjestelmiin. Hankkeeseen ryhdyttäessä on selvitettävä lasituksen soveltuvuus yhdessä viranomaisten kanssa.

1960-luvulla käynnistettiin elementtirakentaminen ja teollinen massatuotanto. Vallitsevaan rakentamistapaan sopi parvekkeiden vetäminen rakennusrungon sisään tai niiden sovittaminen osaksi julkisivujärjestelmää. Niin sanottu nauhaparveke on tyypillinen 1970-luvun lähiöissä. Samalla parvekkeiden koko kasvoi. Kaiteina nauhaparvekkeissa on erilaisia levyjä tai massiivisia betonikaidelevyjä.”


Millainen on unelmaparvekkeesi?

Havahdun siihen, että sormeni palelevat. Minulla ei ole lasitettua parveketta. Siirryn olohuoneeseen. Avaan kalenterin ja merkkaan tulevan lauantain kohdalle ”siivoa parveke”. Selaan kalenteria eteenpäin ja vappuviikon kohdalle kirjoitan ”kukkakauppa, koristekiviä”. Kuinka suojaan parvekkeen lattian, jään vielä miettimään. Sisustaminen jää kesäkuun iltapuhteiksi.

Millainen sinun parvekkeesi on? Oletko nähnyt ihanan parvekkeen? Millainen on fengshui-parveke? Osallistu kuvallasi Facebook-kisaan. Kuvan ei tarvitse olla tuore eikä edes omalla parvekkeella otettu, kunhan se on jaettu Facebookissa. Voit palkinnoksi saada juuri sen tarjottimen, joka kruunaa parvekkeeksi loiston. Osallistut kisaan julkaisemalla kuvan Terassielämää-sivulla Facebookissa.