02 Jun

Vantaan asuntomessut esittelee aktiivista terassielämää

Twinson_Ikonen_rakenteilla_2-505456-edited

 

Asuntomessualueen pääväylän Rubiinikehän varrella viimeistellään Ikosen perheen uutta kotia. 200-neliöisen Passiiivikivitalojen kosteusturvatalon länsi- ja pohjoispuolella sijaitseva valtava Twinson-terassi tulee olemaan energisen perheen aktiivisessa käytössä.

 

Ikonen_pihasuunnitelma_Twinson

Terassit ja piha muodostavat yhdessä aidatun ulkoalueen, jonne myös perheen koiran voi huoletta laskea jaloittelemaan.

Monipuolinen käyttöterassi

Twinson_Ikonen_rakenteilla_1-665868-edited Nelihenkinen Ikosten perhe rakennuttaa unelmiensa kaksikerroksista kotia Vantaan Kivistöön. Vaaleaa taloa reunustaa kahdelta sivulta musta Twinson-puukomposiittiterassi, jonne pääsee sekä vanhempien makuuhuoneesta että olohuoneen, ruokatilan ja keittiön muodostamasta kokonaisuudesta. Laaja kulmaterassi tulee olemaan kooltaan yli 80 m2, josta noin puolet on katettu lasikatteella. Terassi avautuu kauniiseen puistomaisemaan, sopivasti ilta-auringon suuntaan. Yhdelle sivulle rakennetaan näkösuojaksi noin metrin korkuinen vinorimakaide, ja terassilta voi nousta kivirappusia pitkin toisessa kerroksessa autotallin päällä sijaitsevalle kattoterassille.

Kätevästi asennettava puukomposiittilauta

Twinson-terassi rakennetaan tukevan kestopuukoolauksen päälle. Asentaminen on helppoa ja nopeaa klipsikiinnityksen avulla. Tavallisesti Twinson-terassi viimeistellään Twinson-reunalistojen, F-profiilin tai päätytulppien avulla. Tässä kohteessa terassi rajautuu seinään, joten reunojen viimeistelyä ei tarvita. Lue lisää Twinson-terassin rakentamisesta!

Musta terassi ja valkoinen sisustus

Vanhemmat, teinitytöt ja perheen koira tulevat viettämään rentoa terassielämää ulkona grillaten, ruokaillen ja oleskellen. Messuilla terassilla esitellään Boknäsin valkea ruokailuryhmä ja ympärivuotiseen ulkokäyttöön sopiva sohvaryhmä, joka on verhoiltu säänkestävällä tekstiilillä.

 

 

musta_header

 

Terassin värisävyksi valittiin dramaattinen Twinson musta (502), joka sopii hyvin valkean ja vaaleanharmaan talon korostusväriksi. Jouni Ikonen kertoo, että Twinson on juuri sopiva puukomposiittiterassi huolettomuutta arvostavalle perheelle. Hän arvostaa kestäävää laatua, jota ei tarvitse erityisesti huoltaa vuosittain. Twinson-terassi siistitään helposti painepesurin ja lehtipuhaltimen avulla. Ikosten talo on messukohde numero 28, ja se sijaitsee osoitteessa Rubiinikehä 11.   Lataa tästä terassimateriaalin valintaan liittyvät tärkeimmät ominaisuudet!